Purentaongelmat

Pysyvä apu yleiseen vaivaan

Mitä purentaongelmat ovat?

Purentaongelmilla tarkoitetaan yleisesti oireita joita esiintyy leukanivelen, kasvojen, kaularangan sekä pään alueella. Kyseessä on erittäin yleinen ongelma ja sen esiintyvyys on nykypäivänä noin 25% aikuisväestöstä.  Purentaongelmiin on monia erilaisia syitä ja niiden selvittäminen huolellisesti auttaa sinua saavuttamaan kivuttoman ja oireettoman elämän nopeammin. Purentaongelmien pysyvään muutokseen tähtäävässä hoidossa tarvitaan aina moniammatillista yhteistyötä. Asiaan perehtynyt hammaslääkäri voi tehdä purennan tarkkoja tutkimuksia, jolloin mahdolliset mekaaniset häiriötekijät saadaan selvitettyä ja korjattua. Fysioterapeutti kykenee vaikuttamaan kaikkeen muuhun paitsi hampaistoon, joten ilman hyvää yhteistyötä oireet palautuisivat pian hoidon lopettamisen jälkeen.

Noin 50% aikuisväestöstä kärsii jossakin elämänvaiheessa purentaongelmista ja ne ovat yleisimmillään 35-50 vuoden iässä.(*1) Purentaan liittyviä häiriöitä esiintyy naisilla jopa 3-4 kertaa yleisemmin kuin miehillä. Purentaongelmien syitä tunnetaan nykyään paremmin ja usein taustalla on välittäjäaineperäinen mekanismi, joka aktivoituu esimerkiksi stressin seurauksena tai erilaisten kemiallisten ärsykkeiden laukaisemana kuten esimerkiksi alkoholi tai tupakka.(*2) Taustalla voi olla myös puhtaasti mekaaninen purentaelimistön häiriö, jolloin purennan virheellinen toiminta aiheuttaa hermoston ärtymistä ja kipua. Purentaelimistön oireistoon liittyvät esimerkiksi leukanivelten naksuminen, puremalihasten kivut, leuan liikehäiriöt ja väsyminen, toistuvat päänsäryt, niska-hartiaseudun säryt, korvaoireet, tinnituys, huimaus sekä monet muut oireet. Hampaiden voimakas kuluminen ja paikkojen jatkuva lohkeilu ovat yleensä merkkejä voimakkaasta purentaongelmasta. Lievempi purentaongelma ei välttämättä oireile hampaistossa, mutta ylläpitää esimerkiksi jatkuvia niska-hartiaseudun ongelmia sekä autonomisen hermoston tasapainon häiriötä.
Vielä nykypäivänäkin edellämainittujen oireiden todellinen syy jää usein selvittämättä ja oireita ei osata yhdistää purentaan.
(Lue lisää aiheesta käypä hoito sivustolta. Älä kuitenkaan tee omatoimisia harjoitteita ennen kuin olet keskustellut hoitavan lääkärin tai fysioterapeutin kanssa)

Miksi purentaongelmia kannattaa hoitaa fysioterapeutin avulla?

Purentaongelmat ovat monitahoinen ja laaja oirekokonaisuus jonka tutkiminen ja selvittäminen vaatii asiaan paneutumista ja vahvaa ammattitaitoa. Fysioterapeuttinen näkemys ihmisestä kokonaisuutena auttaa löytämään oikeat keinot ongelmien vähentämiseksi. Pelkkä purennan toistuva hieronta ei yleensä ratkaise ongelmia pitkällä aikavälillä ja oireet palaavat takaisin. Oireistossa on hyvin usein mukana autonomisen hermoston tasapainohäiriö, joka tarkoittaa sitä että kehon stressijärjestelmä on jatkuvasti yliaktiivinen. Tämä heikentää esimerkiksi unen laatua ja mitä enemmän ihmisen unesta on kevyttä unta, sitä enemmän purentaongelmia alkaa esiintymään. Usein myös työasento tai kehon käyttö on virheellistä. Kehon ergonomisesti virheellisellä käytöllä on negatiivinen vaikutus fyysisiin rakenteisiin ja niiden ylikuormittuminen johtaa taas lisääntyvään purentarefleksiin.

Mitä fysioterapia sisältää?

Purentaongelmiin erikoistunut fysioterapeutti toteuttaa ensimmäisellä käyntikerralla standardoidun alkututkimuksen, jonka perusteella suunnitellaam mahdolliset jatkotoimenpiteet ja terapiajakso. Lihas- ja hermokipuja lievitetään manuaalisen myofaskiaalisen(kalvo) käsittelyn, aktiivisten liikkeiden sekä venyttelyiden avulla. Fascian käsittelymenetelmä muistuttaa usein hierojien sekä fysioterapeuttien tekemää ”voice massage” hoitoa (Voice Massage termiä käytetään klassisen hieronnan otteista, jotka kohdistuvat hengitys- ja äänentuottolihaksiston alueelle. Kyseessä on usein passiivinen hoitomuoto ja sitä ei voi verrata suoraan purentafysioterapiaan).

Purentafysioterapiassa pyritään havaitsemaan mahdolliset ongelmat asentokontrollissa sekä kehon liikkeessä. Asentokontrollilla on selvä yhteys oireiden esiintyvyyteen ja niiden vähenemiseen harjoittelun myötä (*4) Tyypillinen ongelma asentokontrollissa on esimerkiksi kaularanka, jonka asentokontrollia pyritään parantamaan spesifeillä harjoitteilla. Harjoittelun painopiste on ryhdin korjaamisessa kokonaisvaltaisesti sekä erilaisissa rentoutumis- / mielikuvaharjoitteissa.

Fysioterapian tavoitteena on pysyvän korjauksen saaminen tilanteeseen!

Kuinka hakeudun hoitoon?

Purentafysioterapiaan voi tulla joko lääkärin lähetteellä tai ilman. Vastuuterapeutteina purenta-asioissa toimivat OMI-fysioterapeutti Petri Korhonen sekä Henna Moskuvaara. Hennalla on myös erkoistuminen lantionpohjan fysioterapiaan sekä muusikoiden fysioterapiaan.

Yhteistyökumppanit:

Mauri Kaila
Hammaslääkäri
(Hammaslääkäriasema Uusisuu)
Aleksis Kiven katu 10E 

Puh: 03 31246600

Saara Vilhula
Purentafysiologia, protetiikka
kliinisen hammashoidon erikoislääkäri
Hammaslääkärikeskus Tullinsuu

Ajanvaraus:(03) 3124 6600
Käyntiosoite: Tullintorin liikekeskus, 6. kerros Postiosoite:
Hammareninkatu 2 B, 33100 Tampere
 
Lähteet: 
1*  (Epidemiology and treatment need for tempomandibular disorders)
2* (Bruxism is mainly regulated centrally, not peripherally)
3* (Association between TMJ dysfunction and sick leaves)
4* (Posture correction as part of behavioural therapy in treatment of myofascial pain with limited opening)